BLOGI: Lasse Tarinoi

Blogini seuraajille:

Kuten edelliseltä sivulta on käynyt selväksi, olen kirjoittamassa kirjaa retrospektiivisen näyttelyni kumppaniksi ja töiden selitykseksi. Aion julkaista blogissani jo etukäteen eräitä kirjaan tulevia tarinoita. Olen löytänyt kirjoittamisesta uuden tavan ilmaista itseäni ja usein erilaiset jutut tai tarinat ovatkin alkulähteinä maalaukselleni. Näin kävi mm. Laitilan Veljeskotiin kolme vuotta sitten tilatun kolmiosaisen tilaustriptyykin kohdalla. Työn piti kertoa tuleville sukupolville, miksi Veljeskoti aikoinaan perustettiin, eli sodassa haavoittuneiden laitilalaisten invalidien hoitokodiksi.

Ensin päässäni syntyi tarina sotainvalidista. Hänen haavoittumisestaan ja paluustaan kotiin Laitilaan perheen pariin ja siirtymisestään myöhemmässä vaiheessa, elämän illassa Terveyskodin asukkaaksi. Tällaisia tarinoita on ollut elävässä elämässä tuhansia ja taas tuhansia. Katsotaan, jos saisin siitä sivuille lehtileikkeenkin, missä maalaussarja näkyisi.

Välillä blogiin tulee myös erilaisia tarinoita aivan tavallisistakin asioita, joista ei puutu huumoriakaan. Kun kirjoitusuoni on alkanut pulputtaa, ei ole auttanut muu kuin istua naputtelemaan koneen ääreen. Kannattaa siis tästä eteenpäin käydä silloin tällöin blogillani ja lukea uusin juttuni.

Raumalla 14.7.2017

Lasse

Hyvä lukijani,

Minulta ilmestyy marraskuun alkupäivinä retrospektiiviseen näyttelyyni liittyen omaelämänkerrallinen muistelmateos TAIDETTA JA TARINOITA. Kerron kirjassa erilaisista sattumuksista-usein humoristisistakin, joita minulle on elämäni varrella tapahtunut näyttelyitteni yhteydessä eri puolilla maailmaa, kuten myös kotioloissa Raumalla. Julkaisen tässä blogissani näytteeksi tarinoita ko. kirjasta ja aloitan purjehduskokemuksilla. Uusi juttu tulee aina kuun alussa ja toinen puolessa välissä. Näet niihin liittyvät kuvat marraskuussa kirjastani ja taulujani aikanaan Rauman Taidemuseon laajassa juhlanäyttelyssä 2.12.2017- 28.2.2017. Sen teemana on SUOMI 100 v. KEMPAS 70 v. TAIDETTA 50 v.

Tervetuloa nyt kuitenkin ikimuistoiselle ja varsin värikkäälle purjehdusmatkalle 1980-luvulla. Reissu koostuu viidestä tarinasta. Jo muinaiset roomalaiset sanoivat: NAVIGARE NECESSE EST, VIVERE NON EST.

Raumalla 1.9.2017

Lasse Kempas

Konsuli, kuvataiteilija

Pakkahuoneen rannassa

Uudenkaupungin venesatama sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, Pakkahuoneen rannassa. Se on erittäin viihtyisä ja hyvin varustettu vierassatama saunoineen ja muine palveluineen. Siitä syystä se on hyvin suosittu. Raumalaiset veneilijät pysähtyvät siellä sekä meno- että paluumatkalla. Helsinkiläisille se on ollut monesti kääntöpiste. Suuria, valkoisia purjeveneitä oli koko vierassataman paviljongin edusta täynnä. Kahden tällaisen pitkän ja korkean valkoisen kaunottaren välissä meidän 26-jalkainen veneemme näytti lähinnä saippuakupilta. Kaunottarista katsottiin kirjaimellisesti alaspäin meidän veneeseemme ja samalla myös meihin. Tutustumishaluja ei tuntunut naapureilla juurikaan olevan.

Olimme kuitenkin tutustuneet edelliskesänä Lappoossa Kivikartion suvun nuorehkoon pariin, joka oli kutsunut meidät vierailulle heidän mökilleen Uudessakaupungissa. Tarkoitus oli mennä sinne omalla veneellämme. Useista starttausyrityksistä huolimatta kone ei taaskaan käynnistynyt ja menin soittamaan heille esteestä. Se ei kuulemma vaikuttanut asiaan. Isäntä tulisi hakemaan meidät autolla ja olisi veneellämme puolen tunnin kuluttua.

Olin palaamassa veneellemme, kun näin rannassa virkapukuisen, tutun raumalaisen poliisin, Matti Puukin. Kävimme vaihtamaan kuulumisia. Tiedustelin, miksi Rauman poliisi oli Ukin venesatamassa –virkamatkako? Ei, sillä hän oli muuttanut töihin Uuteenkaupunkiin. Kun kerroin meidän moottoriongelmistamme hän totesi: ”Voinko tulla katsomaan konetta, sillä olen jonkun verran pelannut dieselien kanssa? Voisin ehkä saada koneen käymään.”

Koetin estellä, mutta hän oli sinnikäs ja halusi todellakin auttaa. ”Katsotaan nyt ainakin, mitä voin tehdä minun taidoillani”, tuumi Matti.

Niinpä hän lähti tomerasti kävelemään virkapuvussaan musta salkku kainalossaan kohti venettämme ja hyppäsi ketterästi sen kannelle. Rannassa tapaus herätti tietenkin ansaittua huomiota ja moni rupesi vaivihkaa seuraamaan tapauksen kehittymistä…

Jos naapurimme olivat suhtautuneet meihin jo ennestään nihkeän pidättyväisesti, loksahti heiltä nyt suut auki kömpiessäni virkapukuisen poliisin kanssa kajuuttaan. ”No pitihän se arvata, että jotakin rikollisporukkaa tuossa pienessä purkissa majailee. Minä jo alun alkaen vierastin heitä”, sanoi varmasti naapuriveneen huoliteltu rouva miehelleen. ”Sinä se et koskaan mitään hoksaa, vaan katsot niinkuin H. Moilanen, vaikka öljyistä vettä on tullut heidän veneensä pakoputkesta meidän veneemme juuri vahattuun, valkoiseen kylkeen. Kyllä sinun kapteenina ja laivan päällikkönä pitäisi olla vähän napakampi. Onko sinusta minkään sanojaksi, vai sanonko minä, kun tuo poliisi on saanut asiansa hoidettua”, totesi ehkä naapuriveneen tosikapteeni.

Mies tuijotti veneessä vaimoaan ja poliisi tuijotti meidän toimimatonta konettamme. Me vaimoni kanssa tuijotimme poliisia, joka yritti ilmata konetta. Minä nousin välillä kannelle yrittäen käynnistystä. Turhaan. Naapurit seurasivat kuinka öljyinen lautta levisi veneemme perästä ja saavutti hitaasti heidän valkoisten pursiensa kyljet. Kunpa poliisi pidättäisi koko epämääräisen roskasakin ja soittaisi mustan maijan paikalle. Puukki oli voimaton tämän ympäristörikokseen viittavan tapahtuman edessä ja poistui musta salkku kädessään laiturille ja lähti kävelemään kohti keskustaa. Naapurissa seurattiin kihelmöivän jännityksen vallassa, korjaako poliisi meidät huomaansa. Ei korjannut.

Eikä saapunut musta maija, vaan tyylikäs iso auto, josta tuli hymyillen ulos mies siviilivaatteissa ja kädet ojossa meitä tervehtien niin kuin vanhoja ystäviä tervehditään. Nyt naapurit eivät tajunneet enää yhtään mitään. Kaikki oli aivan hullua. Ympärillemme katsomatta menimme meitä odottavaan autoon ja jatkoimme Kivikartion huvilalle. Vietimme oikein hauskan illan aikaisempia tapaamisiamme muistellen. Kerroin myös konehaveristamme. Isäntä Hannu sanoi tuntevansa sellaisen kaverin, joka osaa taatusti laittaa koneen kuntoon seuraavalla viikolla. Minun piti vain jättää hytin avain piiloon tiettyyn paikkaan. Mukavan illan päätteeksi hän heitti meidät vielä veneellemme ja kömmimme saman tien hyttiin ja laittauduimme yöpuulle.

Aamiainen nautittiinkin seuraavana aamuna poikkeuksellisesti sisätiloissa pöydän ääressä. Tunnelmaa ei voinut luonnehtia missään mielessä riemulliseksi. Kesken hiljaisen syömisen vaimo ilmoitti: ”Minä lähden nyt lasten kanssa linjurilla Raumalle. Sinä voit jäädä tänne odottelemaan korjausmiehen tuloa.”

”Arvatkaas mitä? Minäkään en jää, vaan lähdemme koko porukka linja-autoasemalle. Laitan avaimen sovittuun piilopaikkaan. Hannu on luvannut junailla korjausasian ja soittaa, kun moottori on kunnossa. ”

Kömmimme kannelle, laitoimme oven lukkoon ja jätimme epäonnisen aluksen – kapteeni viimeisenä. Suuntasimme kulkumme linja-autoasemalle ja kohta köröttelimme maalaismaisemia katsellen kohti Raumaa.

Parin päivä kuluttua ystävämme Eko soitti ja kysyi, mitä Priisille kuuluu, kun se oli ollut niin hylätyn oloisena Pakkahuoneen rannassa heidän palatessaan Ahvenanmaalta. Kerroin tarinan ja kysyin, olisiko hän halukas tulemaan kaverikseni siirtämään vene Raumalle, kun sen kone ensin saadaan kuntoon. En edes kysynyt vaimoani, sillä arvasin jotenkin vastauksen. Joka tapauksessa Eko lupautui jälleen apuun ja niin ajoimme Priisin Raumalle torsoksi jääneen veneilymatkamme päätteeksi.

Kaikki veneilyä harrastaneet tietävät, että tavallisesti se on erinomaisen rentouttavaa ja kaikin puolin mukavaa. Se on elämäntapa. Kaikki muu kuin purjehdus on turhaa, lauloi Lasse Mårtenssonkin. Minulle taiteilijana meri ja saaristo on ollut mielenmaisemieni lähtökohta. Olen ollut siellä monenlaisissa keleissä. Kauniina kesäpäivänä purjehdus on yhtä juhlaa. On kuitenkin niin, että on myös huonoja ilmoja, erilaisia rikkoontumisia ja muita vastoinkäymisiä. Kaikki värisävyt kuuluvat veneilyynkin. Se on niin kuin maalaaminenkin – ilman varjoja ja niissä käytettyjä kylmiä värejä lämpien värien hehkukaan ei pääse oikeuksiinsa.

Sen pituinen se. 25.8. 2017 Lasse Kempas